lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvää synttäriä suomi!

Aika menee aivan älyttömän nopeesti, nyt ollaan jo reilusti joulukuun puolella. Tänään on siis 6. päivä joulukuuta ja sehän meinaa sitä, että on Suomen itsenäisyyspäivä. Suomi täyttää tänä vuonna jo 97 vuotta! Ollaan tänään seurattu linnan juhlia, leivottu vähän vaikka mitä ja vietetty rauhallista lauantai päivää. Ulkona on satanut tänään koko päivän lunta ja kaikkialla alkaa olla valkoista, ihan huippua! Tälläset päivät on parasta.


Oli muuten hyvää kaakaota :3

Lukio urani toinen koeviikko on ohi, ja on kulunut jo hieman yli viikko kolmattakin jaksoa. Kokeet meni hyvin ja muutenkin tällä hetkellä ihan jees fiilis koulusta ja muutenki kaikesta. Tää jaksoki on miulla helpompi kuin noi aiemmat, vaan 6 kurssia! Seki olis jollekki varmaa aika paljon, mut miulla ku on sitä seittemää ja kaheksaa kurssia joka jakossa tänä vuonna nii tää on aika jees.
 Kävin eilen Soinnun kanssa syömässä Amarillossa ja kattomassa elokuvissa Nälkäpeli - Matkijanärhi osa 1. Oi että on ne vaan huippuja elokuvia, en malta oottaa ennen kui tulee se viimenen elokuva!
 Tämä päivä alkaakin olla kohta jo ohi, kattelen varmaankin vielä vähä C.S.I:tä telkkarista ja meen nukkumaan. Hyvää yötä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti