tiistai 8. huhtikuuta 2014

GLEE

Viikonloppu hurahti taas tosi nopeasti ohi ja nyt onkin jo tiistai. Olin siis ystävieni luona ja katsoimme Gleetä. Saimme 3. tuotantokauden katsottua loppuun asti, ja nyt sitten joudumme odottamaan toukokuuhun ennen kuin voimme jatkaa sen katsomista eteenpäin, neljäs kausi julkaistaan dvd:nä vasta silloin. :(


Kohtahan aletaan julkaista yhteishaun tuloksia, kun koulut loppuu. Toivontoivontoivon että pääsen sinne minne hain ja että kaikki sujuisi hyvin. :) Mutta ennen lukion alkua pitäisi vielä käydä tämä ysi kunnialla loppuun. Tarkoituksenani olisi hieman vielä nostella numeroita todistukseen, mutta tärkeintä on ettei ne ainakaan tippuisi! Mutta sitä tuskin edesauttaa se, etten ole vielä aloittanut äidinkielen lopputyötä, enkä kotsan työtä, joiden molempien pitäisi olla tämän kuun loppuun mennessä valmiit. Noh, onneksi on vielä vähän aikaa, mutta nopeasti sekin menee!

Nytkin minun pitäisi olla nukkumassa lukemassa äidinkieltä, koska huomenna on äidinkielen valtakunnallinen koe, joka kestää 3 tuntia (hulluutta sanon minä). Ulkona on ollut aivan ihana sää, vaikkakin aika kylmä, mutta aurinko paistaa ja kohta alkaa vihertämään kaikkialla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti